”Nytton torstai”

Pirisen kurssilla piirrettiin sarjakuva jostain jutusta Yhesti yhes paikas -sarjan hengessä. Tarinan piti olla kuultu tai itselle sattunut ja sarjakuvan piti myötäillä suullisen kerronnan piirteitä. Tämä sarjakuva perustuu itse todistamiini tapahtumiin, mutta ne on muokattu sarjakuvamuotoon sopivammiksi. Tekstauksen teki Elli.

Tämä päivismerkintä on piirretty eri sivellinkynällä kuin ylempi sarjakuva. Kuolemaa tekevä kynä on helpommin hallittava, muttei ikävä kyllä uudelleentäytettävä.

Joku ovela kaveri oli tampannut takapihallemme polun parin metrin päähän takaovesta.

”Koska mä oon suuri taiteilija”

Tuukka lahjoi meitä antamalla kaikille oman valmiiksi sutatun vihon. Kiero suunnitelma onnistui ja aloin  heti itsekin sutata tuohon vihkoseen kovaa vauhtia. Nimesin sen muuten Taidepaskaksi.

Estääkseni enempää kiukuttelua sensuroin nimen, joten kyseinen henkilö on… nimeltämainitsematon! Tuntemattomille ei sarjakuvasta käy ilmi, että samainen henkilö kirjoitti myös mainitun naamakirjamerkinnän.

Ja noihan ei o mitään pikkujuttuja noi.

Meillä oli Mikko Huuskon pitämä kahden päivän kurssi tekstauksesta. Sen kunniaksi tämä merkintä vain kirjoituksena.

No huh huh

Viime viikolla opettajanamme oli Tommi Musturi, joka opetti värisarjakuvaa. Siksipä nämä tuotokset kauniin loistokkaissa väreissä. Jos värejä voisi syödä, eläisin pelkällä syaanilla.

Sari on se luokkalaisemme, joka ei ikinä päivitä blogiaan. Katsokaa vaikka!

Meillä on kämppisten kesken ollut mukavia perheiltoja yhdessä syöden. Kenties jokunen ruokaohje päätyy blogiinkin.

Suunnittelin pokemoneja. Tuon yhden olen suunnitellut tosin jo 2000-luvun alussa.

Anja uteli, että minkälaisia hahmoja minulla on ja onhan niitä ihan liikaa. Nämä ovat kaukaisen planeetan ylhäisiä eräästä käsittämättömästä fantasia-sci-fi-seikkailustani, joka luultavasti ei ikinä pääse sarjakuvaksi asti.

Nämä hahmot esiintyivät pisimmässä sarjakuvassani ennen sarjakuvalinjalle tulemista. Sarjakuvassa oli kuusi sivua.

He ovat rikkaita lapsia teollistumisen ajan Englannista, eikä heillä ole vielä tarinaa. Aion kuitenkin kehitellä jotain ihan vain, että pääsisin piirtämään noita pukuja.

”Voi minua hemuli pa*kaa”

Marraskuun tapahtuma, nyt vasta piirretty valmiiksi. Saattaa olla ennätykseni.

Sitten uudempia.

Kunhan katson elokuvia, joita jaksan katsoa loppuun tai joita en ole nähnyt ennen, teen kyllä kunnon arvosteluja. Ihan tosi.

Tilsa piti meille viikon kurssin, jonka tarkoituksena oli piirtää uudestaan paremmin epäonnistuneita sarjakuvia. Siihen tarkoitukseen sopivat syksyn stippisarjakuvakurssin tuotokset. Piti piirtää 25 strippiä, joista sain vain puolet valmiiksi viimeisenä iltana hävettävän huonolla laadulla. Tein nyt töitä koko viikon ja sain perjantaina hyödyllistä kritiikkiä eli parempaa jälkeä tuli ja korjausten jälkeen tulee vielä parempaa. Tämä projekti alkoi inspiroimaan niin, että toivottavasti saan näistä kasaan lehden kevään aikana.

Tähän merkintään inspiroi Richard Thompsonin Pellonreuna-sarjakuva, johon vasta tutustuin. Piirrostyyli on oikein silmänruokaa, mutta vaikeaa piirtää.

Otsikon viittaus tällä kertaa Sinätuupapaska-videosta. Lukijoille tiedoksi, että otsikot ovat useimmiten Oriveden sarjislaisten keskenäisiä hokemia, jotka juontavat juurensa internetin syövereihin, useimmiten Sinätuupaan. Tasottomuudessaan ja yleisyydessän ulkopuolisille raivostuttavia (oletus), meille piristäviä.

Nettikatkospakolainen

Opettajamme Ahokoivu on antanut tehtäväksi piirtää kuvapäivistä joka päivä, joten määrä on korvannut laadun. Ai niin, ja lauantai on yhä piirtämättä.

Lampila on rakennus, jossa asun.

Ahokoivu on tuonut hienoja sarjakuvia luettavaksi.

Yhdestä hourly comic -tunnista piti piirtää uusi versio.

Ja viimeinkin Takun kurssilla tehdyt sumie-maalaukset skannautuivat. Christopher Eccleston:

Stephen Fry:

Hugh Laurie:

John Simm:

David Tennant, jonka komeutta oli vaikea ikuistaa:

Piti piirtää sarjakuva perustuen toisen tarinaan. Elli: ”No, mä olin karatetreeneis ja mulle tuli vähä huono olo. No, mä sit–”

Matkapäiväkirja jostain tekemästämme matkasta.

Aapo Rapin kurssilla kirjoitettiin dialogi, piirrettiin sarjakuva tyhjillä puhekuplilla, leikittiin kopiokoneella ja tekstattiin toistemme sarjakuvat. Tämä on oma sarjakuvani alkuperäisellä dialogilla. Mitä sairasta muut sarjislaiset ovatkaan tähän keksineet, sen saat selville vain ostamalla seuraavan Orjalehden! Heti kun vain viitsimme koota sen!

Ouli komik ja kaikkee jännää

Hourly Comicissa pitää piirtää sarjakuva jokaisesta tunnista, jonka on päivän aikana hereillä. Opettajana meillä on nyt Mari Ahokoivu, joka hyvällä natsilla tavalla käski meidät tekemään sellaisen.

Itsestä esittelysarjakuva, jossa käy ilmi kolme tärkeää asiaa minusta. Poikkeuksellisesti piirsin päivistä valtavassa A4-koossa, joten kliketi kliksistä vain isommaksi klikkaatte.

Tämä Sarin naamasta piirretty krokii sai korkata meidän tuliterän A3-skannerin! Aapo Rapin kurssilla tehtiin toisistamme kamalasti krokeja, mutta tykkään vain näistä kolmesta, muut pääty Ellille suttupaperiksi.

Näissä stripeissä olen vastuussa vain kuvituksesta ja tekstauksesta. Repliikit ovat randomeja kommentteja.

Voihan Windows!

Kauhea shokki aina nähdä blogi-ihmisiä livenä tai valokuvissa kun ne oikeasti on paljon nätimpiä kuin blogeissaan! Nämä kaksi muuten ovat suuria idolejani ja jännitti kauheasti kun ne tuli senseilemään meille.

Lisäilin muutes vanhoihin merkintöihin lisää jännyyksiä, koska en oo jaksanu piirtää juttuja tapahtumisjärjestyksessä.

Ai hei juu!

Kaupassa oli tsiljoonat ihmisten herkut ja paria kissanruokaa, no höh.

Kyseinen kirja on muuten Raisa Kettusen Puputyttö ja vohvelisankari. Suosittelen lukasemaan, jos sattuu tykkäämään herkuista.

Tämä sivu on  piirretty samana päivänä kun opettelimme taustojen piirtämistä ja erilaisia perspektiivejä. Oli hyödyllinen tunti se.

Ja nyt, kuten lupailin, on aika hypätä Tardikseen (kvw)  ja tarkastella yours trulyn vanhoja piirroksia. Koska minä voin. Ensimmäinen pysähdys on noin vuodessa 1995 emon arvion mukaan. Olin kuulemma tavallista lahjakkaampi lapsi, eikä taitelijan itsetuntoni tuntenut rajoja.

Siitä hypätään noin vuoteen 2003. Piirustusterä, halpa muste ja kopiopaperi tuovat mieleen muistoja ala-astelaisen taiteilijan turhautumisesta. Nyt olin ihan paska, ja tiesin sen.

Sitten saavumme vuoteen 2005. Silloin tapahtuu läpimurto. Alan lukea mangoa, aluksi Salapoliisi Conania,  ja käydä kansalaisopiston sarjakuvakurssilla. Ensimmäiset omakuvaversio on muovautunut.

Tiedostan tietysti taas oman paskuuteni ja kieriskelen taiteilija-angstissa.

Vuosi 2006 tuo suurisilmäisyyteen pientä parannusta ja omaperäisyyden hivenet alkavat kasaantua villakoiriksi.

Vuonna 2007 alan raapustella kuvapäivistä, koska kaikki siistit oikeat taiteilijat päivittelee sarjakuvablogejaan.  Paha paha mango alkoi tikahtua kasvavan omaperäisyyden alle. Omakuvan toinen versio. Alan kasvaa ulos saatanallisen viivoittimen käytöstä. Näiden aikoihin valmistelin kuvataiteen lopputyötä yhdeksännellä luokalla. Sarjakuvanovelli kutistui kevään aikana yhdeksi sivuksi.

Tämän satunnaisen stripin kuplat piti tekstata uudestaan nolojen kirjoitusvirheiden vuoksi. Englanniksi kirjoittaminen oli jotenkin hienompaa.

Tiedostan oman paskuuteni.

Loppuvuodesta 2007 kuvapäivismerkinnät alkavat muuttua nysväykseksi ja määrä kärsii laadun vuoksi. En näytä merkintöjä kenellekään.

Toisaalta piirrän tapahtumia, jotka tuskin kiinnostavat ketään. Omakuva alkaa muistuttaa nykyistä.

Vielä vuonna 2007 jaksoin piirtää huolellisesti mallista. Koska siistit oikeat taiteilijatkin tekee niin.

Jo paria vuotta myöhemmin alkoi asetelmien ja tyyppien piirtäminen kopioiminen paperille tylsistyttää. Tyylittely oli paljon jännempää. Tämä toisaalta kostautuu kun opistolla pidetään elävän mallin piirustusta.

Nyt haastan tyyppejä laittamaan nettiin vanhoja mahdollisimman kamalia töitään. Koska minäkin pystyin siihen. Sarjislaiset varsinkin.