Hops

Jos herää hetkeksi ja nukahtaa heti uudestaan voi päästä selkouneen.

Kävelimme pakkasta uhmaten kilometrikaupalla lähimpään taidetarvikeliikkeeseen, mutta se onkin jo toinen tarina. Alla pitkishahmot samaisella sivellinkynällä piirrettynä.

Selvyydeksi vielä: haluan tehdä pitkän sarjikseni vettä kestävällä musteella, koska joudun varmasti korjailemaan tai ainakin selailemaan samoja sivuja useampaan kertaan enkä halua, että piirrosjälki on tuon jälkeen täynnä sormenjälkiä ja läikkiä. Lyhyemmät sarjakuvat voi helposti skannata turvaan heti valmistuttuaan.

Ja muuta suttua, koska on rikollista jättää luonnokset luonnoskirjaan.

”Koska mä oon suuri taiteilija”

Tuukka lahjoi meitä antamalla kaikille oman valmiiksi sutatun vihon. Kiero suunnitelma onnistui ja aloin  heti itsekin sutata tuohon vihkoseen kovaa vauhtia. Nimesin sen muuten Taidepaskaksi.

Estääkseni enempää kiukuttelua sensuroin nimen, joten kyseinen henkilö on… nimeltämainitsematon! Tuntemattomille ei sarjakuvasta käy ilmi, että samainen henkilö kirjoitti myös mainitun naamakirjamerkinnän.

Ja noihan ei o mitään pikkujuttuja noi.

Meillä oli Mikko Huuskon pitämä kahden päivän kurssi tekstauksesta. Sen kunniaksi tämä merkintä vain kirjoituksena.

Orjuudet

Mutta saatiinpahan valmiiksi pari Orja-lehteä. Tässä valmis Silppuriorja, taitto ja alkuperäinen kansi, Tuukan tekemä. Harmi, ettei saatu väreissä, kun näyttää paljon paremmalta punavalkomustana.

Parhaaseen orjaan ikinä kannen teki Eva. Tunnistatko kannen hahmot?

Tältä näyttää Orja-lehden kasaaminen, orjatyövoimalla tietenkin. Kasvot edwardcullenoitu asianomaisen identiteettien suojelemiseksi.

Lippis

Pellonreuna-tyyli osoittautui varsin käyttökelpoiseksi. Kunhan kehittelen sitä itselleni sopivaksi.

Karvan kanssa tuli kuitenkin keskusteltua fiksuja ja sain taas uutta intoa piirtää pitkistä. Aloitin jo piirtämällä päähenkilöt. Aioin piirtää koko albumin tällä tavalla, eikä näiden tussaamiseenkaan mennyt kuin hetki vain. Kirin muut kiinni ihan pian heti kun vain jaksan aloittaa!

SinäTuupaPaska: ”Ota tuosta kaatuneesta koivusta tuohta ja tee lippis.”