Miu mau

Tahtoo sanoa: manga lähtee lapsesta jos ei väkivallalla niin ainakin vakavan keskustelun ansiosta.

Torstaina suuntasin siis kotia kohti.

Ja tuossa kakussa parasta oli, että siinä luki minun nimeni oikein makoisilla suklaakirjaimilla. Harmi vain minulla on kovin lyhyt nimi.

Piirsin tyyppejä katsomatta paperiin.

Lopuksi taas luonnoskirjaa, joka oikeasti on sama muistikirja kuin päivis, mutta osa sivuista kattaa luonnoskirjan ja osa päiviksen!

Ensimmäinen muotokuva meidän tsipinekosta.

Seuraavassa jännittävässä päivityksessä: Palataan esihistorialliseen aikaan ja tarkastellaan allekirjoittaneen ensimmäisiä kuvapäivismerkintöjä! Heti kun viitsin!

Kaksnelonen

Ensinnä alta pois tällaisia vanhoja juttuja ekalta kouluviikolta.

Anja ja Tuukka osallistuivat urheasti seitsemän blogimerkintää seitsemässä päivässä -haasteeseen ja saivat palkinnokseen aimo kasan lettuja.

Opistolla kaksneloseen osallistui kahdeksan henkeä, joista kolme tuskin aloitti ja vain neljä sai valmiiksi. Näistä neljästäkin vain kaksi ei ovelasti turvautunut tikku-ukkoihin, toisena minä ite siis.

Tämä sarjakuva valmistui 15 tunnissa. Olin eka saamaan valmiiks, vaiks Eva oli ehkä kaks sekuntia ennen mua sillä tikku-ukkopornollaan. Tosin huijasin hieman ja piirsin aiemmasta epämääräisestä ideantyngästä – sarjakuvan piti sijoittua hautuumaalle ja jonkun piti herätä henkiin ruumishuoneella. Kissan esikuvana on musta kissa, jonka tapasimme eräällä yökävelyllä Oriveden hautuumaalla. Aseenani toimi musta kuulakärkikynä sekä puoliksi taitettu aanelos kopiopaperi.

Kritiikki ois kiva. Ens kerral teen sit paremman.

Kookospähkinämiehen paluu

Huomautettakoon vielä, että kuvapäivikseen avautuminen helpotti huomattavasti ja epävirallinen masennuskausi on selätetty.

Tässä on sitten hahmosuunnittelut minun ja Ellin yhteistyösarjakuvaan. Vasemmalla on Tane ja oikealla Edward Cullen.

Tällä viikolla meillä oli Tilsan kurssi absurdista huumorista. Ensimmäisessä tehtävänannossa suunniteltiin pako autiolta saarelta. Tämän otsikko voisi olla ”Kookospähkinämiehen paluu”. Päähenkilö pakenee kadottamalla todellisuudentajunsa ja luulemalla kookospähkinää Orlando Bloomiksi.